Kävin aamukahveilla päiväkodissa keskimmäisen lapsen eskariryhmässä. Oli oikein leppoisaa. Saimme hyvää tuoretta sämpylää ja tehtäväksemme visaisia kysymyksiä Helsingistä. Lapsilla on ollut Helsinki-projekti, jonka aikana he ovat kiertäneet pitkin kaupunkia ja opetelleet omaa kaupunginosaansa. Se on mielestäni oikein. Kyllä helsinkiläislapsikin saa juurtua kotipaikkaansa ja olla siitä ylpeä.

Minun kaikki kotini ovat sijainneet muutaman kilometrin säteellä toisistaan. Olen aina asunut Helsingissä ja rakastan tätä kaupunkia ja omaa kaupunginosaani. Meillä on meri, metsä ja hyvät kulkuyhteydet. Mitä muuta sitä voi ihminen asuinpaikaltaan toivoa? No, varmasti paljon muutakin, mutta minä olen juureni tunkenut syvälle tämän kaupungin asfaltin alle, enkä lähde täältä koskaan pois.

Minun kaupungissani voi istua kahvilassa, katsoa vanhoja ja uusia elokuvia, tunkea hulluille päiville ostamaan muka edullisia ja tarpeellisia tuotteita, voi hiihtää metsässä, luistella meren jäällä. Voi matkustaa metrolla, sporalla, bussilla ja hissillä. Voi pyöräillä töihin ja takaisin. Tai käydä lasten kanssa kesällä lounaalla leikkipuistossa. Siinä samassa jossa itse kävi oman äitinsä kanssa, siinä jossa on se ihana kallioon koverrettu uima-allas. Minun kaupungissani asuu monenlaisia ihmisiä ja eläimiä. Minun kaupungissani koti-ikkunasta voi nähdä kaneja, jäniksiä, kettuja ja haukkoja, puluista, lokeista ja variksista nyt puhumattakaan. Ja siitä ikkunasta voi nähdä mäntyjä ja autoja, lastenrattaita työntäviä vanhempia, luistelemaan menossa olevia koululaisia ja jos nousee tuolille ja kurkottelee, voi siitä ikkunasta nähdä myös pilkahduksen merestä.

Minä rakastan omaa kotikaupunkiani. En kuitenkaan väitä, että oma kaupunkini olisi jotenkin parempi kuin jonkun toisen kaupunki. Minun kaupunkini sattuu vain sopimaan minulle. Me tarvitsemme erilaisia kaupunkeja, ihan niin kuin me tarvitsemme erilaisia ihmisiäkin. Ja me tarvitsemme ihmisiä jotka rakastavat sitä omaa kaupunkiaan tai kyläänsä tai maaplänttiään. Sillä ihan niin kuin me ihmisetkin, kaupunkimme tarvitsevat rakkautta. Ilman rakkautta ja huolenpitoa ne eivät kukoista.