Mies syöksi minut tänään ikäkriisin syövereihin.

Olen ihan sinut sen kanssa, että olen yli 30-vuotias. Tai korjataan, OLIN ihan sinut asian kanssa. Kriiseilin aiheesta aikanaan, muutaman vuoden reilusti etukäteen silloin kun täytin 27. Olin siis ihan tyytyväinen ikääni kunnes...

– Tajuutko sä, että meidän firman uusi työntekijä on 19. Se on ihan junnu. Se on iältään lähempänä meidän esikoispoikaa kuin meitä.

Ja todellakin, 19-vuotias on iältään lähempänä 9-vuotiasta esikoispoikaa, kuin minua ja miestäni, 31-vuotiaita vanhuksia! Tähän en ollut vielä varautunut, joten nyt iski ikäkriisi – olen auttamattomasti vanha.

Eikä tähän kriisiin auta nyt mikään käänteinen vanhuksiin päin katsominen. Olen auttamattomasti ohittanut nuoruuden ja nyt on vain totuteltava ajatukseen aikuisuudesta ja vanhuudesta, joista toinen lienee jo ajankohtainen ja toinen väijyy nurkan takana vääjäämättä.