Onni on kuminauhavyötäröiset stretch-farkut.

Onni on tänään Weezer. Ensin tuli vastaan Island in the Sun ja sitten radiossa soitettiin Buddy Holly.

Onni on ystävä sisäpiirissä, joka hommasi minulle mahtavan majapaikan Turusta parin viikon päästä. Hui. Nyt jo vähän jännittää, että mihin sitä on nenäänsä pistämässä.

Onni on muistaa asioita edellisistä keväistä, hyviä asioita. Niin kuin nyt vaikka se, kun kaksitoista vuotta sitten muutettiin miehen kanssa yhteen ja hankittiin pieni kissa, joka näytti lentäjänpojalta kun se pisti liian isoja korviaan taaksepäin luimuun. Tai kun kuusi vuotta sitten jutteli hiekkalaatikon kulmalla kaverin kanssa ja sen keskustelun päätteeksi marssin apteekkiin ostamaan raskaustestin, kun tajusi, että kuukautisethan on minullakin myöhässä. Ja että alun paniikin jälkeen oli onnellinen siitä, että kolmas lapsi tulikin puolivahingossa, tai niin kuin eräs samaan tilanteeseen joutunut kuvaili "hallitun riskinoton" seurauksena. Poikia kun oli "tehty" puoli vuotta.

Onni on kiltisti päiväkodista kotiin lähtevä lapsi.

Onni on kiltit ihmiset, jotka eivät sano pahasti, vaikka voisivat ja olisi ehä syytäkin, mutta eivät kuitenkaan sano, koska ovat kilttejä.

Onni on joustavat deadlinet.

Onni on särkylääke, kun niskat on jumissa ja päätä särkee.

Onni on tuttava, joka ehtii ensin pyytää facebookissa kaveriksi, kun on itsekin ajatellut samaa inspiroivan raitiovaunussa käydyn keskustelun jälkeen.

Onni on einesruoka silloin kun on kiire katsomaan esitystä kouluun koko perheen voimin.

Onni on sohvalla nukkuva kissa, joka näyttää siltä kuin se olisi siihen somisteeksi hommattu.