Kaipaan parisuhdettani.

Kaipaan miestäni ja sitä kun olimme kaksin. Siitä on tosin aikaa. Minulla on edelleen mies ja parisuhde, mutta myös kolme lasta ja arki.

Katsoin Godardin Viimeiseen hengenvetoon. Päällimmäisenä minulle jäi elokuvasta mieleen se, kuinka nuoripari löhösi aamulla sängyssä. Auringonvalo loisti ikkunasta suoraan vuoteeseen ja mies ja nainen keskustelivat. He katselivat toisiaan mietteliäinä, himokkaina ja raukeina.

Tätä minullakin on ikävä.

Sunnuntait. Ne olivat ennen parisuhteen laatuaikaa. Nukuttiin pitkään, löhöttiin sängyssä, luettiin, juteltiin, naurettiin, rakasteltiin ja katsottiin televisiota.  Ei ollut kiire minnekään. Syötiin roskaruokaa  kun tuli nälkä, noustiin jos jaksettiin ja oltiin yhdessä ja nauttittiin toisistamme.

Lapsia kasvattaessa sanotaan, että lasten kanssa on tärkeää vain olla. Olla kotona ja katsoa televisiota, laittaa ruokaa ja istua vierekkäin sohvalla ja lukea tai jutella.

Minun parisuhteenikin tarvitsisi sitä – aikaa olla.