Haluan elämänhallintani takaisin. Muistan, että minulla oli joskus sellainen – minä hallitsin elämääni.

Enää en. Elämä tapahtuu. Se vyöryy ylitseni ja tekemättömät työt kasaantuvat vuoriksi ympärilleni. Asioita tapahtuu. Niitä tapahtuu nopeammin, kuin mitä minä ehdin niihin reagoida. 

Jossain vaiheessa, muistaakseni kun kolmas lapseni syntyi, minä menetin hallinnan elämälle. Se tuli ja otti minusta erävoiton. Siinä kohtaa muistan ihmetelleeni, että miten on mahdollista, että yksi pieni vauva sotkee kaiken. Vauva tuli ja sotki rytmin, jonka olin huolella perheellemme laatinut. Vauva tuli ja pisti kaiken solmuun, minut, elämäni, perheen ja kodin. Yksi pieni vauva, vaikka olihan niitä jo nähty. Miten vasta tämä kolmas sotki kaiken?

Voisinko jotenkin hallita taas elämääni?

Olisko olemassa jokin keino voittaa erä- ja ottelupallo elämää vastaan? Saada se niskalenkillä taipumaan siihen, että minä taas määräisin täällä.

Olen päättänyt yrittää. Olen päättänyt istua alas ja miettiä, mikä kaikki mättää ja mihin haluan muutosta. Sitten minä kohta kohdalta muutan ne asiat. Olen aloittanut jo sillä, että alan kirjata perheen menot ylös. Haluan nähdä kuinka paljon rahaa menee turhuuksiin. Tein Excel-taulukon, jossa on menot määritelty. On ruoka, ulkonasyöminen, tarvehankinnat, turhuus ja laskut. Kirjaan ylös kaiken ja säästän kuitit. Sitten näen, mitkä ovat perheemme todelliset ja tarpeelliset menot ja mikä turhuutta. Sitten voimme budjetoida elämäämme paremmin. Minä odotin vuosikaudet, että olisimme molemmat mieheni kanssa töissä ja tienaisimme rahaa. Ettei aina tarvitsisi kituuttaa. Mutta niinhän siinä kävi, että menot alkoivat kasvaa tulojen kanssa tai ylikin. Tuli asuntolaina, suuremmat päivähoitomaksut, kalliimpi bussilippu ja täysihintainen Hesari. 

Aion saada selvyyden raha-asioistamme. Joskus minulla oli aika selkeäkin käsitys siitä, mitkä laskut tulevat missäkin kuussa ja paljonko ne noin suunnilleen maksavat. Täytyy taas tehdä budjetti. Kun elämä ja talous on niin epävakaata kuin se nyt kohdallamme on, olisi syytä osata ennakoida ja säästää. Jos syksyksi riittääkin töitä, voisimme hyvin yrittää säästää joko pahan päivän varalle, tai jos sitä pahaa päivää ei tule, johonkin kivaan.

Mummillani oli tapana kerätä vuoden aikana arkkurahat, jos sattuisi vaikka kuolemaan. Jouluna, kun olikin vielä hengissä, rahat annettiin meille lapsenlapsille joululahjaksi. Kansaneläkkeellä elävä mummini onnistui antamaan meille, 12:lle lapsenlapselle joka joulu lahjaksi rahaa (ja itse kudotut lapaset ja villasukat). Nyt on mummi jo kuollut, mutta aika monta joulua sain paketin ja kirjekuoren. Mummista voisi ottaa oppia.

Kun olen istunut tämän elämänhallinta-asian kanssa alas ja kirjannut muutostarpeita ylös, saatanpa hyvinkin jakaa ne kanssanne (te noin kolme lukijaa, jotka jaksatte käydä blogiani lukemassa, pitäisiköhän sitä itkeä vai nauraa, kiitos teille kuitenkin).

Ja kiitos Minttis, tämä inspiraatio on tullut sinulta. Voidaan vaikka sitten tsempata toisiamme :)