Nukuin yön huonosti. Stressi painaa. Kun on tarpeeksi pitkään lykännyt töitä ja deadline alkaa lähestyä, saattaa käydä näin. Mutta nyt täytyy sitten vain ahkeroida. Olen yleensä parhaimmillani, kun saan sen pakkotilan ja tahtotilan päälle (molemmat muuten sanoja joita inhoan, mutta piti kokeilla) niin kyllä se homma sitten alkaa sujua.

Yöllä tuli tunne, että miehen lisäksi sängyssämme on joku muukin. Aikani sängyssä pyörittyäni ja unen ja valveen rajamailla häilyttyäni tajusin, että kuopushan se siinä kainalossani tuhisee. Kolme ihmistä samassa sängyssä tietää minulle aina huonosti nukuttua yötä. Aamuyöllä vielä keskimmäinen löysi tiensä sänkyymme. Siitä onkin aikaa kun lapset ovat tunkeneet meidän viereemme nukkumaan. Mistäköhän nyt tuulee?

On se kummallista kun ihmisen päähän tupsahtaa ajatuksia. Sain taas ajatuksen. Jo toisen viikon sisään. Kummallista. Mitäköhän tästä seuraa - ajatusten virta? Luin jostain (onneton muisti, en tiedä mistä), että varsinkin Amerikassa yritysmaailmassa ihminen, jonka firma on tehnyt konkurssin saa konkurssista suorastaan sulan hattuunsa. Konkurssi on merkki siitä, että on pistänyt kaiken likoon ja epäonnistunut. Mutta se on myös merkki siitä, että on ollut rohkeuttaa pistää kaikki likoon, että on mennyt ja tehnyt ne virheet joita ei pitäisi tehdä ja että nyt ehkä osaa välttää ne virheet. Yleensä ainakin ajatellaan, että virheistä oppii.

Ajattelin, että tuostahan minun pitäisi ottaa oppia. Noin minunkin pitäisi suhtautua yrityksiini tehdä jotain (se nyt on aivan saman tekevää mitä sitä yrittää tehdä, jos vaatimustaso estää minkäänlaisen yrittämisen). Tästä lähtien opettelen ajattelemaan tekemisistäni niin, että kun pistän kaiken likoon ja yritän, niin vaikka koko yritys epäonnistuisi, olen yhtä konkurssia rikkaampia ja voin seuraavalla kerralla oppia virheistäni. Jotenkin lohdullinen ajatus, että konkurssi onkin sulka hatussa. Tekee oikein meli haluta kunnon riikinkukkohattu!