Pistä itsesi likoon. Anna kaikkesi. Tee parhaasi. Joopa joo.

Suorittajuuteen kuuluu se, että aina on takaovi vähän raollaan. Aina on syy ja selitys epäonnistumiselle olemassa. Koskaan, siis korostan sanaa koskaan, ei anneta kaikkea. Aina jätetään se pieni hippunen, jotta voidaan sanoa, että olisin voinutkin onnistua jos olisin sen kaikkeni antanut.

Suorittajalla tärkeintä on lopputulos, ei tekeminen. Vanha sanonta ettei määränpää ole tärkeä, vaan matka, ei pidä suorittajan kohdalla lainkaan paikkaansa. Suorittajalle on ihan sama miten perille päästään, kuinka paljon verta, hikeä ja kyyneliä on vuodatettu, kunhan perille päästään ja määränpää on sellainen kun sen pitikin olla. Odotuksia on koko ajan ja valtavasti.

Suorittaja pelkää kuollakseen arvostelua, sillä ainoa arvostelu jonka suorittaja kestää on positiivinen arvostelu eli kehut. Mikään muu ei riitä tai kelpaa. Tästä syystä suorittaja ei kaipaa tuotoksilleen huomiota, ellei ole täysin varmaa että siitä seuraa kehuja. Suorittaja voi kirjoittaa nimettömänä blogia, eikä kerro siitä tuntemilleen ihmisille, sillä pelkää heidän joko arvostelevan ja kritisoivan tai mikä vielä pahempaa, olevan hiljaa. Jos ei sanotaan mitään, on selvää, ettei ole mitään hyvää sanottavaa.

Suorittajanhan pitää onnistua kaikessa heti. Ei voi kehittyä pikku hiljaa, vaan hyvä pitää olla alusta lähtien. Näin ollen suorittaja ei voi aloittaa uutta harrastusta, ei neuloa pipoa jos ei aikaisemmin ole sitä tehnyt, eikä ainakaan esitellä julkisesti epätäydellisiä tuotoksiaan. Suorittaja ei voi käsittää ihmisiä jotka eisttelevät toinen toistaan kammottavampia tekeleitään esimerkiksi blogissaan. Hienot jutut ovat sitten aivan toinen juttu. Niiden edessä suorittaja nöyrtyy, kun tajuaa ettei ikinä itse kykene moiseen. Silloin suorittaja päättää lopettaa yrittämisen ja keskittyä siihen minkä osaa parhaiten. Mutta siihenkin sis salaa ja anaonymiteettinsä turvin.

Ja kyllä, hieman kärjistetysti minä olen tällainen suorittaja. En ole erityisen ylpeä siitä, enkä edes pidä tästä piirteestäni, mutta tällainen olen. Opettelen suorittamisesta pois, mutta se ei ole helppoa. Aivan kuin kaikessa muussakin poisopetteleussa, otetaan pienen pieniä askelia ja yritetään muuttaa omaa ajatusmallia. Se on vaikeaa, sillä ajatusmalli on niin vahva, että sen olemassaolo pitää tiedostaa koko ajan ja olla tarkkana ettei ajaudu ajattelemaan sen mukaisesti, se kun tuntuu luontevalta. Kirjoitan tämän tänne, vaikka häpeän suorittajuuttani ja käsitän sen typeryyden. Mutta haluan kirjoittaa tämän asian tänne, jotta joku toinen suorittaja voi lukea tämän ja tunnistaa itsensä. Tiedostaminen ja ongelman myöntäminen on ensimmäinen askel:

Hei, olen Napaulina ja olen suorittaja.