Ohhoh.

Eilen oli blogissa jonkinsortin kävijäennätys. Blogiin oli nimittäin tullut 10 kävijää googlen kautta (ja siis muaaltakin, mutta tämä kävijäennätys liittyykin tuohon googleen). Hakusanat viittasivat kaikki siihen eieiseen dokkariin. Oliko niin moni katsonut sen ja jäänyt ihmettelemään vai mistä on kyse? Ymmärrän kyllä, että jos dokkarin sattui katsomaan, niin se jäi kyllä mieleen ja ahdistamaan.

Meinasin jatkaa aiheesta, mutta en ehkä kuitenaan. En halua tuomita toisten kulttuuria sitä tuntematta. Sen verran kuitenkin sanon, että vaikka kulttuurit ovat erilaisia, pitäisi ihmisiä aina kohdella ihmisinä. Ja vaikka naista pidettäisiin vähäpätöisempänä kuin miestä, ei silti ole ihan ok, että naista verrataan lampaaseen. Eikä kyllä minusta ole edes ok pitää naista vähäpätöisempänä kuin miestä, mutta siinä mennään jo kulttuurien erilaisuuteen, joten en jatka aiheesta. Mutta dokumentin naiset kyllä pitivät omaa tilannettaan epäreiluna, heillä vain ei ollut kykyä tai mahdollisuutta taistella vastaan.

Minussa on herännyt yhä enemmän tarve vaikuttaa asioihin. En tiedä miten pitkälle tie politiikan syövereihin minut vie, mutta jokin siinä kutkuttaa. Olen niin monta vuotta elämästäni kiukutellut kotona maailman pahuudesta ja ihmiset tyhmyydestä, että tuntuu siltä että pitää itse alkaa tekemään enemmän. En vielä tiedä onko politiikka se minun tapani vaikuttaa, siihen kun liittyy aika paljon kaikkea tyhmääkin. Mutta jos ihan tosissaan miettii, niin politiikka on kyllä suorin vaikutusmahdollisuus joka meillä tällä hetkellä on. Toki erilaiset kansalaisjärjestötkin vaikuttavat, mutta eivät suoraan päätöksiin. Pelkään vain, että politiikka saattaa minun makuuni olla liikaa pään hakkaamista seinään, sillä se on hidasta ja melkoista kompromissien tekoa. Ensi viikonloppuna menen Vihreiden puoluekokoukseen. Olen oman paikallisjärjestöni hallituksessa ja lähden varapuoluekokousedustajan ominaisuudessa matkaan. Vähän jännittää. Viikonloppu Turun messukeksuksessa, joka on täynnä vihreitä. Toivottavasti ei päästä mihinkään hurmoshenkiseen herätysjuhlafiilikseen. Se olisi minulle jo liikaa. Olen tässä lueskellut Vihreiden tulevaa poliittista ohjelmaa. Kauniita sanoja ja periaatteita. Saas nähdä miten niiden sanojen käy, kun pitää tapella muiden puolueiden kanssa. Kai politiikassa pitää oppia häviämään ja toisaalta iloitsemaan pienistäkin voitoista ja myönnytyksistä. Varsinaista sovittelua varmaan joku kansanedustajan työ. Yritä siinä nyt tehdä päätöksiä sellaisten ihmisten kanssa, joiden mielipiteet eroavat omistasi kuin yö päivästä. Huh. Tasapainottelua, sitä se on. Kun sitten vielä on ne äänestäjät joita myös pitäisi muistaa miellyttää, ja jos on jonkun ideologian johdattamana sinne politiikkaan lähtenyt, niin sitten saattaa (toivottavasti mahdollisimman monien kohdalla onkin näin) se oma periaate vielä toimia vaatimusten esittäjänä.

Politikkaa siis jollain tavalla kiinnostaa. Mutta minä olen vasta alussa ja tutustun tapoihin ja ihmisiin. Aika näyttää lähdenkö vielä aktiivisemmalle linjalle vai jäänkö pienen paikallisyhdistyksemme rivijäseneksi. Mutta politiikan lisäksi olen miettinyt töitä. Jos pääsisi sellaiseen työhön jolla olisi merkitystä. Jos pääsisi työn kautta vaikuttamaan asioihin ja ihmisiin. Kun kävin työkkärin ammatinvalinnan psykologilla puolitoista vuotta sitten ja tein tukun työtapoihini ja työskentelyyn liittyviä testejä, sain kulla että vahvuutenani on vaikuttaminen. Olen itse helposti innostuva ja sitä kautta saan muutkin innostumaan. Osaan kuunnella toisia ja ottaa heidän mielipiteensä huomioon. Kolme esimerkkiammattia, jotka psykologi minulle näiden vahvuuksien myötä luetteli saivat minut hymyilemään. Ne olivat näyttelijä, tiedottaja ja poliitikko. Koulussa haaveilin näyttelijänammatista ja vieläkin välillä kaipaan näyttelemistä. Joskus vielä etsin käsiini jonkun harrastelijaryhmän ja alan taas harrastaa näyttelemistä. Minusta olisi tullut hyvä näyttelijä, jos itsetuntoni vain olisi ollut kunnossa. Näytteleminen on yksi sellainen asia, josta voin sanoa, että siinä minä olin oikeasti siinä hyvä. En vain tuntenut tarpeeksi suurta paloa teatteriin. No entäs tiedottaja? Arvatkaa mitä olen lukenut yliopistolla pääaineenani? No viestintää. En ole kyllä kovin innostunut en toimittajan enkä tiedottajan töistä, mutta oikeassa lehdessä tai oikeassa järjestössä työ voisi hyvinkin olla mielekästä. Ja poliitikon jo käsittelinkin aiemmin. Siinä kyllä olen niiden testien kanssa samaa mieltä, että vahvuuteni saattaa hyvinkin olla vaikuttaminen. Olen ehkä turhan räiskyvä poliitikoksi, mutta ehkä sinne jonnekin taustalle.

Nyt juon aamukahvin ja sitten lähden ipodin seurassa Seurasaareen kävelylle tai vain iastumaan meren ääreen.