Minua on aina häirinnyt se, että ihmisillä on niin vähän periaatteita. Tarkoitan nyt periaatteilla asioita joihin uskotaan vakaasti ja joista ei luovuta. Itse uskon esimerkiksi aika vahvasti oikeaan ja väärään ja pyrin yleensä toimimaan oikein, ainakin omasta mielestäni oikein. Uskon myös ihmisen ja luonnon rinnakkaiseloon ja siihen ettei meidän pitäisi riistää luontoa. Uskon, ettei loputonta kasvua ole olemassakaan ja että esimerkiksi talouskasvun on jossain vaiheessa loputtava. Meidän ihmisten on hyväksyttävä se ja elettävä sen mukaisesti. Uskon myös heikoimmista huolehtimiseen ja tasa-arvoon. En uskoa vapaaseen markkinatalouteen ja vahvimman voittoon. En haluaisi elää maailmassa, jossa vain vahvat pärjäävät, vaan toivoisin meidän ihmisten osaavan olla reiluja toisillemme ja myös sille luonnolle. Minusta on olemassa asioita jotka ovat liian pahoja ja isoja, joita ei selitetä hyväksi tai niiden olemassaoloa perustella oikeaksi millään selityksillä. Yksi tällainen asia on ydinvoima.

Olen vastustanut ydinvoimaa niin kauan kuin jaksan muistaa. En tiedä mistä vastustus on saanut alkunsa, mutta veikkanpa ettei Tshernobyl ainakaan levittänyt ydinvoiman riemusanomaa minulle ja monille muillekaan. Ehdottomasti suurin syy omaan ydinvoimavastaisuuteeni ovat ydinjätteet. Itse en löydä yhtä ainutta riittävää perustetta ydinvoimalle, kun lopputuloksena kuitenkin on ydinjäte. Jäte, jolle emme osaa tehdä mitään. Jäte, jonka aiomme vain haudata kalliohautaan ja toivoa, että jossain vaiheessa teknologia kehittyy niin paljon, että ongelma osataan ratkaista. Tai niin kuin kyynisimmät ajattelevat, jäte, joka kestää haudassaan 100 000 vuotta ja josta me ihmiset emme joudu ottamaan vastuuta, koska olemme todennäköisesti tuhonneet maapallon tai ainakin itsemme siihen mennessä. Tervettä ajattelua.

Minä en haluaisi jättää jälkipolville tuollaista perintöä. Aikapommia joka tikittää kalliossa. Hesari pyysi lukijoitaan kommentoimaan parasta mahdollista merkkiä ydinvoimajätehautaan. Merkin vaatimus oli yksinkertainen: minkälainen merkki kertoisi myös 100 000 vuoden päästä, että täällä on muuten ydinjätehauta ja varokaa säteilyä. Hmmm... Minusta merkin suunnittelu herättää hyvin ihmiset ajattelemaan siihen mitä me oikein olemme tekemässä.

Ydinvoimaa puolustellaan monin tavoin. Tarvitsemme kuulemma lisää sähköä. Vaikka nyt näyttää siltä, että suuret teolliset sähkönkuluttajat eivät kulutakaan niin paljon sähköä, niin se on vain ohimenevää. Jossain perusteltiin asiaa myös niin, että halpa sähkö on pitänyt joitain teollisuudenaloja Suomessa, vaikka täällä muuten on kallista. Ja mehän haluamme, että teollisuudella menee hyvin jotta meillä olisi vientiä. Ja vientiä me taas haluamme jotta meidän taloutemme voisi hyvin.Ja mehän haluamme, että meidän taloudellamme menee hyvin. Entäs luonto? Pitäisikö luonnolla mennä hyvin?  Eikö kukaan todellakaan ole sitä mieltä, että meidän ehkä pitäisikin vähentää energiankulutustamme, ei kasvattaa sitä? Järkytyin viime syksynä lukiessani uutisen jonka mukaan me ihmiset olimme kuluttaneet luonnonvaroja jo yli sen mitä luonto kykenee meille vuodessa tarjoamaan. Me tavallaan lainasimme luonnonvaroja yli luonnon varojen. Voiko luonnolta lainata? Talousihmisiltä kysyisinkin, että kannattaako sellaiselle lainata, joka on jo ylittänyt tilin? Lainaisitko nyt esimerkiksi Kreikalle? Ja miten luonnolle maksetaan takaisin? Miten ihmiset ovat ajatelleet maksaa luonnonvaroilla mässäilyn takaisin luonnolla? Ai niin. Ei meidän tarvitsekaan. Sehän on vain luonto, maapallo. Ei siltä voi lainata. Eikö meidän pitäisi ihan oikeasti miettiä sitä, mihin tämän maapallon rahkeet riittävät? Eikä aina vain ajatella sitä talouskasvua. Kasva siinä nyt sitten talous, kun maapallo on tuhottu. Missäs ajattelit kasvaa ja ketä varten? En ymmärrä. Sanokaa vain minua pieneksi yksinkertaiseksi tytöksi, joka ei vain ymmärrä tällaisia talousasioita, mutta minusta tämä yhtälö mättää. Joku "viisaampi" saisi ilomielin selittää minulle tämän luonnonvaroilla mässäilyn.

Eksyin aiheesta. Tai en kokonaan, mutta piti puhumani ydinvoimasta. En jaksa tässä käydä läpi kaikkia perusteluja joita ydinvoiman puolesta on esitetty, mutta kun peilaan mitä tahansa niistä ydinjätekysymykseen, en saa vaakaa kallistumaan ydinvoiman suuntaan. En saa vaakaa edes tasapainoon. En vain saa. Yksikään perustelu, eivätkä kaikki perustelut yhdessä, saa minun vaakaani keikahtamaan sille kantille, että ydinvoima olisi hyvä ja kannatettava asia. On aivan sama millaisia pieniä hyviä puolia ydinvoimassa saattaa olla. Se yksi iso huono puoli on niin iso ja niin huono, että se riittää ainakin minulle. Kun puhutaan ydinvoiman matalista hiilipäästöistä, tuulivoiman huonosta tehokkuudesta jne. minä näen vain silmissäni ydinjätehaudan jonka päälle on taiteiltu jokin merkki, jonka kuvitellaan säilyvän paikallaan 100 000 vuotta, ja josta kuvitellaan, että ihmiset (entäs muut eilöt ja eläimet?) osaavat tulkita alla olevan ydinjätehaudan. Siksi aloitinkin tämän kirjoitukseni puhumalla periaatteesta. Joku on joskus yrittänyt selittää minulle, että ydinvoima on toistaiseksi paras vaihtoehto, kunnes parempaa keksitään. Minusta niin ei voi sanoa. Minusta ydinvoima ei ole ollenkaan hyvä vaihtoehto, sillä se ei ole vaihtoehto. Minusta ydinvoimasta pitäisi luopua kokonaan. Sen pitäisi olla periaatepäätös, joka tehdään siksi, että ydinvoima on vaarallista ja siitä syntyy ydinjätettä jota ei osata hävittää turvallisesti. Päätös tehtäisiin siksi, että ydinjätteen hautaaminen kallioon ja ongelman lykkääminen tuleville sukupolville on väärin. Se on väärin, niin yksinkertaista se on. Me haluamme tehdä oikein. Me haluamme olla tasa-arvoisia ja kunnioittaa luontoa, sillä olemme kuin olemmekin (kovasta yrityksestämme huolimatta) osa luontoa. Me. Ihmiset. Minusta sen pitäisi riittää.