Vähän taas sellainen olo että maailma antaa litsareita avokämmenellä naamaan. Katsoin eilen sivusilmällä TV1:ltä Ulkolinjan dokumenttia Myrkkyä halvalla (taitaa muuten tulla uusintana maanantain myöhäisillassa, jos haluatte ahdistua). Tunsin piston sydämessäni, kun paljaat intialaismiehen jalat polkivat kemikaaliliuoksessa. Ja että vielä se musta väri. Voi ei. Jotta me eurooppalaiset saisimme sitä rakastamaamme mustaa vaatetta, polkevat ne intilaiset paljaat jalat puuvillamme ensin väriaineessa, joka on tavallista tujumpaa, sillä emmehän halua mustastamme harmaata. Sitten ne samat jalat (tai ehkä jonkun toisen, mutta samaan perheeseen kuuluvan) jalat polkevat puuvillan kemikaalissa joka pehmentää sen mukavaksi meidän ihollemme. Jos ette pysty tai halua tuntea sympatiaa näitä intilaisia kohtaan, niin entäpä sitten se saksalainen nainen, joka työskenteli H&M:ssä ja sairastui vaatteiden kemikaalijäämistä. It could be you.

Sitten luin Kempparista (tääkin näkyy olevan Ulkolinjan dokkari, mutta katsottavissa enää areenassa), että Norjalaiset lohenkasvattamot kasvattavat lohensa Chilessä. Eikä siinä vielä mitään, mutta sieltä kalankasvattamoista karkaavat lohet uhkaavat paikallista kalakantaa. JA jotenkin tähän kaikkeen on vielä saatu WWF sotkettua mukaan (täytyy varmaan katsoa tuo pätkä). Eli seuraavan kerran kun näet norjalaista merilohta tarjouksessa, muista Chile.

Sitten toisenlaisia ahdistuksia. Päiväkotien käyttö- ja täyttöasteet olisivat melkeinpä naurettavia elleivät ne olisi niin totta. Ja jos kerran säästetään ja vedetään tiukoille, niin eikö sitten olisi edes reilua kertoa se vanhemmille, sen sijaan että puhutaan kasvatuskumppanuudesta ja omahoitajista jne. Kun totuus on kuitenkin se, että jos oman ryhmän aikuinen on kipeä ja lapsi-aikuinen suhdeluku ei täsmää, niin toisesta päiväkodita voidaan siirtää vieras hoitaja hoitamaan näitä lapsia. Ja tämä siis vain siinä tapauksessa, että se suhdeluku on todellakin aivan väärin. Muuten tullaan vain toimeen.

Ja entäs ne vanhemmat?

- Voisiko lelupäiviä olla useampana päivänä viikossa, kun kaikki eivät välttämättä pääse juuri sinä yhtenä päivänä päiväkotiin?

Entäpä jos lapsi vain tottuisi pettymyksiin.

- Tai. Entä jos lelupäivä olisikin sellainen käpy ja tikku-päivä, niin sitten ei tulisi sellaista kilpavarustelumeininkiä?

Kukaan ei nauranut. Sanoja en muuten ollut minä, vaan yksi tervejärkinen isä. Tämä sama isä kertoi myös kuinka virkistävää oli ollut keskustella vanhempien kanssa, joilla on kolme lasta pitkällä aikavälillä. Heillä oli kuulemma perspektiiviä asiohin ja he ottivat asiat sellaisina kuin ne tulevat. Eivät siis tee elämää suurempaa asiaa siitä, jos lapsella ei olekaan koko ajan kivaa, vaan ryhmässä on silloin tällöin vähän ongelmiakin. Todellakin. Menkää curling-vanhemmat vähän itseenne ja miettikää minkälaisia lapsia kasvatatte jos he eivät totu pettymyksiin tai siihen, että elämässä tulee mutkia matkaan ja töyssyjä tiehen. Aiotteko todella silottaa kaikki esteet lapsen tieltä? Siis kaikki – ihmisetkin?

En anna näiden asioiden nyt häiritä, vaan menen siivoamaan ja maalaaman vähän kukkia, sillä omassa elämässä kaikki on kuitenkin oikeasti tosi hyvin.