Eräs seikka on mietityttänyt minua jo jonkin aikaa. Nimittäin se, että toimittajien poliittiset kytkökset on haluttu tuoda esiin. Tai miksei kaikki muutkin kytkökset, periaatteet ja mielipiteet. Ihan helppo homma.

Ymmärrän huolen.Toimittajilla on valtaa ja valtaa on tapana käyttää itselle tärkeiden asioiden ajamiseen. Näin on politiikassa, journalismissa ja ihan joka paikassa. Se on vähän niin kuin vallan sääntö. Toki hyvää vallankäyttöä on se, että valtaa käytetään järkevästi kaikkien parasta ajatellen, ei omaa etua ajaen. Mutta se vallasta. Journalismin pitäisi kaikkien (niin muiden kuin omienkin) sääntöjen mukaan olla objektiivista. Näyttäkää minulle objektiivinen journalisti, niin minä näytän teille valehtelijan. Siis ihan oikeasti. Miten kukaan voi väittää, että maailmasta löytyisi täysin objektiiisia ihmisiä vailla mielipiteitä? Ja miksi kukaan haluaisi tällaisten ihmisten työskentelevän toimituksissa? Millaisia uutisia saisimme silloin lukea? Eikö nyt vaan voitaisi hyväksyä se tosiasia, että ihmisillä on mielipiteitä, myös toimittajilla? Tietysti sillä on eroa, että omaa mielipiteitä tai antaa niiden näkyä (esim. valitsemalla vain toisen kannan edustajia haastateltaviksi, jättämällä jonkin uutisen uutisoimatta tai nostamalla jonkun aiheen omien intressien takia esiin) toimittajan työssä. Meillä on kuitenkin journalistin säännöt ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että saisimme taattua mahdollisimman hyvän objektiivisuuden journalismissa. Kannattaa tsekata. No joo, lähinnä haluan sanoa, että täydellinen objektiivisuus on harhaa. On toki hyvä, että toimittajien objektiivisuudesta keskustellaan, mutta ei toimittajilta voi viedä oikeutta mielipiteisiin. Pitäisi myös luottaa siihen, että toimittajat ovat (no okei, kaikki eivät ole) ammattilaisia ja osaavat tehdä työnsä journalistien ohjeiden mukaan.

Sosiaalinen media on sitten oma lukunsa. Sinne ne toimittajat menevät omina itsenään facebookiin ja twitteriin. Apua! Hesari on antanut ohjeet toimittajilleen sosiaalisen median suhteen. Ei saa liittyä facebook-ryhmiin, kuten ydinvoiman vastustajiin, ei poliitikkojen tukiryhmiin jne. Mutta eikö oikeastaan olisi suotavaa, että toimittajat liittyisivät juuri niihin ryhmiin joihin haluavat ja tekisivät sen oikein julkisesti? Eikös se jos mikä olisi avointa ja läpinäkyvää toimituskäytäntöä? Eivät ne mielipiteet sieltä mihinkään kuitenkaan katoa. Näin kukin voisi sitten itse käydä tarkistamassa toimittajan arvot ja mielipiteet.

Ja sitten päästään siihen, että onko toimittajan ammatti julkinen ammatti vai ei? Näyttäisi siltä, että siitä on tulossa sellainen, mutta pitäisikö? Melkein uutisen kuin uutisen perässä on nykyään toimittajan pärstäkuva kokonimen lisäksi. Pitäisikö sinne vielä lisätä facebook-fanisivut tai ne kuuluisat toimittajan kytkökset? Vaikkapa facebook-kaverit, puolison nimi ja hei, laitetaan leffa-arvostelijan kohdalle vaikka lempiohjaajan nimi, niin osataan varoa puolueellisuutta arvioissa.

Mutta siis oikeasti, pitäisikö toimittajien olla julkisuudenhenkilöitä siinä missä poliitikotkin ovat? Poliitikoillakin on valtaa. Mitä se oikeasti auttaa, että antaisimme kilpailevalle lehtitalolle oikeuden paljastaa yksittäisten toimittajien yksityiselämän salat? Saisimmeko sillä tavoin objektiivisia uutisia? Tuskin. Saisimme ammattikunnan, johon olisi vaikea löytää halukkaita työntekijöitä. Niinhän on käynyt politiikallekin.

Se mitä tietysti voitaisiin tehdä, olisi medialukutaidon parantaminen. Kun ihmiset muistaisivat uutisia lukiessaan, että toimittaja on tavallinen ihminen jolla on mielipiteitä ja kytköksiä ja että uutsitoimitus on todennäköisesti osa jotain isompaa konsernia ja että sen konsernin taustalta voi löytyä vaikka mitä, niin ehkä niihin uutisiinkin opittaisiin suhtautumaan vähän järkevämmin. Sanottaisiinko vaikka objektiivisemmin. Ei niin, että uutinen on totta, vaan että uutinen on yksi puoli totuutta.

Kuten huomaatte, olen vähän tuohtunut. Mutta kun ihmiset vaativat ihan idioottimaisia asioita, niin sitten sitä muuttuu itsekin hölmöksi ja provosoituu. Ei pitäisi. Hölmöjen mielipiteiden ei koskaan pitäisi antaa provosoida.

Kirjoittaja on lukenut viestintää ja hänellä on paljon toimittaja-ystäviä ja on silloin tällöin itsekin kirjoittanut lehtiin. Kirjoittaja on aktiivisesti mukana erään puoleen toiminnassa eikä näe sen vaikuttaneen laisinkaan hänen kirjoituksiinsa eräässä sisustuslehdessä.